sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

YHDYSVALTAIN ENSIMMÄINEN KOULUJOUKKOMURHA

Kouluammuskelut tai -joukkomurhat, joissa yksi tai useampi henkilö saapuu oppilaitokseen ja surmaa yhden tai useamman oppilaan ja koulun henkilökuntaan kuuluvan, tulivat yleiseen tietoisuuteen vuoden 1999 Columbine High Schoolin verilöylyn myötä. Tuolloin kaksi koulun oppilasta ampui 12 oppilasta ja opettajaa ennen kuin surmasivat itsensä.

Kouluverilöylyjen historia on kuitenkin pitempi; niitä on tapahtunut aiemminkin ja Suomessakin jo vuonna 1989 kiusattu 14-vuotias poika ampui Raumalla kaksi kiusaajansa. Koulusurmia on todennäköisesti tapahtunut niin kauan kuin kouluja on ollut, ainakin satoja ellei tuhansia vuosia vaikka ne ovatkin jo unohtuneet.

Ensimmäinen tunnettu koulujoukkomurha Amerikassa yli kymmenen vuotta ennen Yhdysvaltain itsenäistymistä. Oli käynnissä Lenape-intiaanien ja Britannian Pohjois-Amerikan siirtomaitten välinen sota nimeltä Pontiacin sota. Neljä Lenape- intianisoturia oli etsimässä valkoisia vihollisia ja 25.7.1764 he tapasivat tiellä nykyisen Greencastlen kaupungin ulkopuolella raskaana olevan naisen nimeltä Susan King Cunningham. Sotapolulla olevat neljä intiaania hakkasivat naisen hengiltä, skalpeerasivat hänet eli leikkasivat irti Cunninghamin päänahan ja kaivoivat syntymättömän sikiön naisen kohdusta veitsillään. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan intiaanit halusivat uusia uhreja.

Seuraavana päivänä 26.heinäkuuta 1764 neljä soturia saapuivat hirsiselle Enoch Brownin johtamalle koulurakennukselle ja tunkeutuivat sisään kesken koulupäivän. Koulumestari Enoch Brown vetosi intiaaneihin ja pyysi heitä säästämään lapset, mutta intiaanit eivät kuunnelleet. Enoch Brown ammuttiin ja skalpeerattiin. Koulussa oli 11 lasta ja neljä Lenape-soturia skalpeerasivat heidät ja sen jälkeen hakkasivat yhdeksän lasta hengiltä sotakirveillään. Kaksi päänahkansa menettänyttä lasta onnistui vammoistaan huolimatta pakenemaan ja pelastuivat.

Koululle myöhemmin saapuneet valkoiset hautasivat Enoch Brownin ja surmatut oppilaat mutta eivät unohtaneet tapahtunutta joukkomurhaa. Vuonna 1885 alue nimettiin Enoch Brownin puistoksi jonne pystytettiin joukkomurhan muistomerkki.

Kostoksi Enoch Brownin koulun verilöylystä Pennsylvanian lakia säätävä kokous määräsi intiaaneista tapporahan, joka maksettiin viranomaisille luovutettujen päänahkojen perusteella. Yli 10-vuotiaasta vihollisheimoon kuuluvasta miespuolisen intiaanin surmaamisesta maksettiin 134 dollaria ja vihollisheimoon kuuluvan intiaaninaisen tappamisesta maksettiin 50 dollaria.

torstai 19. huhtikuuta 2018

PALME, SUO JA OIKEUDENKÄYNNIT

Ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin 28. maaliskuuta vuonna 1986. Olin viidentoista ja vaikka en juurikaan seurannut maailman menoa, niin tapaus jäi mieleeni. Teini-iässä luin mahdottomia määriä kirjoja eri aloilta ja juuri murhaa edeltävänä päivänä olin lukenut Sjöwall & Wahlöön komisario Beck- dekkarin, jossa Vietnamin sotaa Ruotsiin paenneen amerikkalaisen sotilaskarkurin tyttöystävä murhaa Ruotsin pääministerin suuttuneena poikaystävänsä karkotuksesta Yhdysvaltoihin.  Kirjan nimi ei ole jäänyt mieleeni, mutta luin kirjan loppuun juuri ennen nukkumaan menoani, ja aamulla äiti herätti minut ja kertoi Olof Palmen murhasta. Vähän aikaa minun piti hieroa silmiäni ja miettiä näenkö dekkarin aiheuttamaa unta vai olenko todella hereillä.

Palmemurha on yhä selvittämättä toistuva aihe Ruotsin mediassa. Tällä hetkellä Ruotsin TV3 näyttää uutta sarjaa Palmen murhasta nimeltä Palme, träsket och rättegångarna. Blogitekstini otsikko on sarjan nimen suomenkielinen nimi. Sarja on mielenkiintoinen ja kertoo murhasta, sen tutkijoista, todistajista ja epäillystä tarkempia tietoja, jotka on saatu oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Sillä tapausta on käsitelty oikeudessa; taposta 1970-luvulla tuomittu rikollinen Christer Pettersson tuomittiin murhasta 1989 mutta vapautettiin hovioikeudessa luotettavan näytön puutteessa.

Juuri tämä on tämänkertaisen avautumiseni pointti: vain  Ruotsin kaltaisessa todella demokraattisessa maassa  maan pääministerin murha voi jäädä selvittämättä. Monessa muussa maassa kaivettaisiin esille joku, joka esiteltäisiin yleisölle murhaajana ja jota rankaistaisiin. Ihan riippumatta siitä, onko syytetty syyllinen.

Ruotsi on luultavasti maailman demokraattisin maa. 

torstai 12. huhtikuuta 2018


VAALIBUDJETIT VEROVÄHENNYSKELPOISIKSI

Suomeen on tulossa noin vuoden sisällä kolmet suuret vaalit, mikäli yllätyksiä ei tule. Maakuntavaalit, eduskuntavaalit sekä vielä Euroopan unionin parlamenttivaalit ovat melkeinpä nurkan takana. 

Yksittäiselle vaaliehdokkaalle vaalit merkitsevät lähinnä rahanmenoa; joko oman rahan tai tukijoitten. Vain harva ehdokas tulee valituksi ja rahaa kuluu pakostakin jokaiselta ehdokkaalta ainakin jonkin verran.

Median mukaan pätevimmät ehdokkaat menevät mieluummin oikeisiin töihin, koska politiikassa raha kulkee helposti vain ehdokkaasta poispäin ja tulot kattavat vain valittujen vaalimenot.

Yksi keino saada vaaleihin ehdokkaaksi päteviä henkilöitä olisi tehdä vaaleihin käytetyistä rahoista verovähennyskelpoisia eli ne voisi vähentää verotuksessa tuloistaan. Verovähennyskelpoisuus helpottaisi pienituloisten ehdokkaitten päätöstä lähteä mukaan, kun saisi edes jotain takaisin panostuksestaan.

Vaaleissa käytetty raha jäisi siis ehdokkaalle vaikka tämä  ei tulisikaan valituksi. Joku voi olla  sitä mieltä, että jos politiikkaan on lähtenyt, niin leikin kestäköön, mutta verovähennyksiä annetaan muista, vähäisemmistäkin syistä, joten mikä ettei yhteisten asioitten hoitajaksi pyrkimisestä. 

Ehdotukseni on laatikon ulkopuolelta, mutta saisi ehdokkaiksi muitakin kuin varakkaita tai varakkaitten kavereita.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

ARMEIJAMUSEO OULUUN

Oululla on pitkät sotilasperinteet, jo vuonna 1590 perustettiin Oulujoen varteen linna, jonka ympärille muodostui 1600-luvun alkuun mennessä Oulun kaupungin itu. Oulussa on taisteltu ja täällä ovat kymmenet tuhannet miehet Suomesta ja muualta suorittaneet asepalvelusta sodan ja rauhan aikana.

Tätä historiaa tulee vaalia ja sitä ei pidä unohtaa, vaikka osa muistoista on ikäviä kuten Oulun taistelu suomalaisten kesken sata vuotta sitten. Ouluun tulisi perustaa erityinen armeija- tai sotilasmuseo muistamaan Oulun sotilas- ja sotahistoriaa. Jos Suomen osalta sodat on sodittu, niin armeijamuseolle olisi tarvetta ja jos taas uusi sota aikanaan syttyy, on hyvä muistuttaa oululaisia että ennenkin on kovista paikoista selvitty ja elämä jatkunut. Aineistoa museoon löytyy runsaasti Pohjois-Pohjanmaan museon varastoista, jolla ei ole voimavaroja asettaa sotilasesineitä laajemmalti esille.

Oululainen kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps), ehdotti vuonna 2013 saksalaisten vuonna 1942 rakentaman upseerikerhon, myöhemmän Tuiran paloaseman avaamista Pohjolan sotamuseona. Idea torjuttiin tuolloin, mutta asiaa sietäisi miettiä uudemman kerran. Alppilan Alppimajassa ovat toimineet Saksan ja Suomen puolustusvoimien upseerikerhot ja Karjalasta sodan takia evakuoitujen siirtokarjalaisten kulttuuritalo. Perinteitä sota-ajoille rakennuksella siis on.

Sota ja armeija kiinnostavat muun muassa turisteja. Armeijamuseolla olisi potentiaalia varsinkin saksalaisten ja itävaltalaisten turistien kohteena. Asun itse alueella toista kertaa ja vuosien mittaan on useampikin turisti minulta kysellyt missä saksalaisten entinen varuskunta-alue on. 

Alppimajalla on nyt muuta kulttuurikäyttöä ja myöskin muut paikat armeija- tai sotilasmuseolle käyvät, mutta tärkeintä on ettei Oulu unohda menneisyyttään ja ottaa irtoeurot turistien taskuista.

torstai 22. helmikuuta 2018

TUNNISTAMATON LENTÄVÄ ESINE

UFOja eli tunnistamattomia lentäviä esineitä (Unidentified Flying Object) on raportoitu vuoden 1947 lähtien Kenneth Arnoldin tapauksesta lähtien ja teorioitten mukaan niitä on nähty jopa vuosituhansia. Vanhoissa patsaissa ja maalauksissa ovat teoreetikot nähneet matkaajia vierailta planeetoilta, ulottuvuuksista tai jopa aikamatkaajia tulevaisuudesta.

Tänään kello 19.10 katsoin olohuoneeni ikkunasta pohjoiseen Kellon Kiviniemessä, Oulun pohjoispuolella. Asuntoni oli pimeä, tutkailin kännykästäni tviittejä ja Facebookia ja pimeys oli päässyt yllättämään eikä kännykkää tutkiessa valoa tarvitsekaan.

Tuohon aikaan näin kotini ikkunasta valon matkaavan hitaasti meren suunnasta eli lännestä kohti sisämaata eli itää pohjoisella taivaalla. Valo oli muodoltaan lähinnä ilmapallo tai hehkulamppu, joka hehkui himmeästi. Se näytti olevan pilvien yläpuolella; olin havaitsevani ohuen harsopilven  kohteen himmeää valoa vasten.

Kohde liikkuin hitaasti itään, kuin ilmapallo tasaisessa tuulessa. Kohde oli liian hidas lentokoneeksi tai helikopteriksi ja kuten sanottua, se hehkui himmeästi. Valon muoto ja vähäinen kirkkaus ei täsmää hyvin valaistuihin lentolaitteisiin.

Mietin, pitäisikö yrittää ottaa kuva, mutta taustavaloa; katu- ja asuntojen valoja oli liikaa kelvollisen kuvan ottamiseksi ja monesti käy niin, että kuvausvehkeitä esiin ottaessa kuvattava ehtii kadota. Niinpä tyydyin katsomaan ihmettelyni aihetta ikkunan läpi ja takapihaltani takaoven avattuani. Mitään ääntä en kynnykseltäni kuullut. Kohde liikkui hiljaa ja hiljaisesti lännestä itään muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen en sitä enää nähnyt. Pihalla oli pakkasta, menin sisälle välillä ja uudelleen katsoessani ikkunasta valo oli kadonnut, joko näkökenttäni ulkopuolelle, taustavalot himmensivät sen tai sen valot sammuivat.

Kyseessä on tunnistamaton lentävä esine eli UFO, ainakin toistaiseksi kunnes varmempaa tietoa saadaan. Yksi tylsä vaihtoehto on, että joku jekkumielessä oli laittanut valaistuksen lennokkiinsa  eli droneen taikka ilmapallooonsa, ja simuloi UFO-havainnon. Tai kyseessä on karkuteille lähtenyt lennokki; tänään Puskaradio Oulussa Facebookissa joku kaipaili tuulen viemää droneaan ja ilman suunnan perusteella mahdollinen drone tai ilmapallo saattaisi tulla jopa Ruotsista.

Selityksiä valolle on paljon; valita täytyy uskooko uskomattomimman vai tylsimmän selityksen.


keskiviikko 7. helmikuuta 2018

MAAPOLIISIT TAKAISIN

Tsaarinvallan aikaan Suomi kehittyi kovaa vauhtia, mutta silloinkin oli sama ongelma kuin nyt; poliiseja eli silloisia santarmeja ei riittänyt kuin suurimpiin kaupunkeihin, jollaisia nykyään kutsutaan "kasvukeskuksiksi".

Suomen suuriruhtinaskunnalla kuitenkin oli poliisien puutteeseen toimiva ratkaisu, joka saattaisi toimia vielä 2000-luvulla. Valtio valtuutti hyvämaineisia ja päteviä miehiä toimimaan haja-asutusalueilla ns. maapoliiseina tai maalaispoliiseina. Heidän tehtävänsä oli pitäjänsä alueella pitää yllä järjestystä ja edustaa virkavaltaa vaikka eivät nk. "oikeita" poliiseja olleetkaan vaan poliisivaltuuksilla toimivia luottamushenkilöitä. Muinaisessa Oulujoen kunnassa toimi vuoden 1900 tienoilla legendaarinen maapoliisi Mäklin, väkivahva ja kunnioitusta herättävä maanviljelijä, joka sivutoimisesti piti Oulujoen juopot ja metsävarkaat kurissa.

Tällainen sivutoiminen maapoliisi toimisi myös nykyaikana. Poliisin tai järjestyksenvalvojan valtuuksilla toimiva kurinpitäjä tekisi korvausta vastaan oman ammattinsa sivussa rivipoliisin tehtäviä ja isommissa ongelmissa kutsuttaisiin paikalle varsinainen poliisi tutkimaan vakavat rikokset. Pikkurikoksia varsinainen poliisi ei enää tutki, ja maapoliisi riittäisi tilastoimaan tapahtuneen vakuutusyhtiötä varten.

Kaikkein parasta olisi, jos ns. varsinainen poliisi riittäisi turvaamaan koko maan asujaimiston, mutta näin ei ole. Poliiseja on vähän ja heidän voimavaransa kohdistetaan niin, että vakavatkin rikokset jäävät pimentoon.

Maapoliisijärjestelmä on toiminut ennen, ja toimisi nytkin, Vieläpä paremmin kuin erään kunnan pöljä ajatus palkata kuntaan sheriffi, jolla ei ole valtuuksia. Kotimainen ratkaisu aina parempi.

Mikäli poliisivajeeseen ei saada ratkaisua, turvallisuusvajeen täyttävät maksulliset vartiointiliikkeet, eikä ole mahdotonta, etteikö poliisin rikostutkintakin muuttuisi ajanmittaan turvallisuusfirmojen maksulliseksi bisnekseksi.

Yksityistämiskehitys tulee estää ja kansalaisten turvallisuus on taattava yhteiskunnan toimesta, tavalla tai toisella.

maanantai 5. helmikuuta 2018

SPARTAKIADIT- KOMMUNISTIEN OLYMPIALAISET

Helmikuun 9. päivä Etelä-Korean Pyengchangissä alkavat järjestysnumeroltaan 23. talviolympialaiset. Olympialaisia vietettiin aikoinaan antiikin Kreikassa ja perinne elvytettiin 1800-luvulla parin tuhannen vuoden tauon jälkeen.

Olympialaiset ovat politisoituneet ensimmäisten nykyaikaisten, amatööreille tarkoitettujen vuoden 1986 Ateenan olympialaisten jälkeen ja niissä on poliittisia kiemuroita varsinkin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton/ Venäjän välillä.

Kylmän sodan aikana Länsimaat ja Itäblokki eivät sietäneet toistensa tuotteita, vaan kehittelivät toistensa ajatuksista omat versionsa. Lännessä oli Coca-Cola ja Idässä itäsaksalainen Vita-Cola, Lännessä käytettiin nylonia ja Itäblokissa dederon- tekstiiliä ja niin edelleen. Kaikesta tehtiin oma versio, lähinnä länsituotteista Itäblokissa, jotta kommunistien ei tarvitsisi tukea Lännen kapitalistiyhtiöitä.

Alunperin kommunistinen Itäblokki ei ollut mukana myöskään Olympialaisissa vaan Neuvostoliitto kehitti Olympialaisten vastineeksi Spartakiadit- kisat. Nimi viittaa Olympialaisten kotimaahan Kreikkaan, mutta itseasiassa Neuvostoliitto nimesi kisat orjakapinaa Italian niemimaalla ennen Kristuksen syntymää johtaneen gladiaattori Spartacuksen mukaan.

Urheilu kiinnosti ihmisiä Rautaesiripun väärällä puolellakin, siinä missä Lännessäkin, ja Neuvostoliitossa esimerkiksi Punainen Urheiluinternationaali PUI järjesti työläisten urheilukilpailuja 1920-luvulla. Pian saatiin ajatus kansainvälisistä urheilukisoista kilpailemaan Olympialaisten kanssa ja ensimmäiset Spartakiadit järjestettiin Moskovassa vuoden 1928 kesällä. Osallistujia oli 19 eri maasta ja kaikenkaikkiaan 650 urheilijaa, joista suomalaisia oli noin 80. Mukana oli muun muassa legendaarinen nyrkkeilijä Gunnar "GeeBee" Bärlund.

Samana vuonna järjestettiin Norjan Oslossa myös talvi-Spartakiadit, joihin osallistui pienempi joukko suomalaisia, viisi urheilijaa.

Spartakiadit hiipuivat 1930-luvulla ja toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton liityttyä kansainväliseen olympialaliikkeeseen ennen vuoden 1952 Helsingin olympialaisia, mutta niitä järjestettiin edelleen Neuvostoliiton kansallisen tason kisoina 1980-luvulle asti. Vuoden 1979 Spartakiadeihin osallistui 25 suomalaista urheilijaa. Moskovan vuoden 1980 Olympialaisia edeltäneisiin Spartakiadeihin osallistui ulkomaisia urheilijoita ensi kertaa vuoden 1928 Spartakiadien jälkeen.

Spartakiadikisoja oli Kylmän sodan aikana myös Itä-Saksassa ja Tsekkoslovakiassa ja Vladimir Putinin johtama Venäjä on vielä tällä vuosituhannella pohtinut Spartakiadien palauttamista joko kansallisina tai kansainvälisinä kilpailuina.

Vladimir Iljits Lenin sanoi aikoinaan "Uskonto on oopiumia kansalle". Pitänee paikkansa, mutta myös urheilu on kansalle oopiumia, joka pitää massat miettimästä miten asioitten pitäisi olla ja kuuliaisina vallanpitäjille.