torstai 10. lokakuuta 2013



RUOTSIN YDINASEOHJELMA

Ruotsi on usein tuominnut Yhdysvaltojen toiminnan, kuten kuolemanrangaistuksen käytön ja USAn  osallistumisen Vietnamin sotaan, jossa mielestäni demokratia taisteli kommunistista diktatuuria vastaan. Yleisesti ottaen, Ruotsin kuningaskunta on onnistuneesti pyrkinyt profiloitumaan rauhan puolesta puhujana ja pahan vastustajana. Ydinaseet ja myöskin ydinvoima eduistaan huolimatta, kuuluu Ruotsin vastustaman ”pahan” piiriin. Vuonna 1980 Ruotsi päätti luopua ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä, tosin päätöstä oli pakko lieventää myöhemmin koska Ruotsin teollisuus olisi joutunut suuriin vaikeuksiin ilman varmaa ja edullista ydinenergiaa. Sama kehitys on tapahtumassa Suomessa, jossa mielestäni paljolti energiavarmuuden puute estää teollisuutta asettumasta Suomeen Keski- Euroopan ja muun maailman sijasta.
On siis monelle yllätys, että rauhallinen ja ”lagom” Ruotsi on vain muutama vuosikymmen sitten aikonut hankkia ydinaseita puolustusvoimilleen, vieläpä ankarasti kritisoimansa Yhdysvaltojen tuella. Ruotsin poliittiset johtajat, kuten eräitten mediassa olleitten tietojen myös Suomessa, ovat virallisesti olleet Neuvostoliiton ystäviä, mutta heidän läheisyydessään olleet virkamiehet ja upseeristo ovat salaisesti ajaneet Ruotsia yhteistyöhön lännen kanssa.
Toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen Manhattan-projekti kehitti ensimmäiset käyttökelpoiset ydinaseet, joita tuolloin kutsuttiin atomipommeiksi. Heinäkuussa 1945 räjäytettiin ensimmäinen ydinase Uudessa Meksikossa. Onnistunutta koetta seurasi Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkien tuhoaminen atomipommein elokuussa 1945, jotka päättivät toisen maailmansodan.
Vain kuusi päivää  Hiroshiman pommituksen jälkeen, 12. elokuuta 1945, USA julkaisi asiakirjan nimeltä Smyth Report jossa kerrottiin uudesta aseesta ja sen tehosta maailmalle. Smythin raportti käännettiin 40 kielelle ja sitä myytiin pelkästään Yhdysvalloissa 127.000 kappaletta.
Naapurimaassamme Ruotsissa Smythin raportti ja muut tiedot saivat Ruotsin, kuten monen muunkin maan, suunnittelemaan omaa ydinasetta. Asiasta alettiin puhua pian Smythin raportin julkaisun jälkeen ja marraskuussa 1945 nimettiin Atomikomitea ydinasetta järjestelemään.
1946 alkoivat ensimmäiset parikymmentä tiedemiestä suunnitella Ruotsin ydinpommia, ja 1948 ohjelma käynnistettiin virallisesti.  Ydinpommiin tarvittava nk. raskas vesi, aiottiin ensin hankkia vaihtamalla uraania veteen Norjan kanssa, joka sekin haaveili omasta ydinaseesta. Myöhemmin raskasta vettä suunniteltiin tuotettavaksi  Ruotsissa Ljungaverkin laitoksessa. Ydinaseisiin sopiva plutonium oli tarkoitus hankkia Ruotsin omista ydinreaktoreista.
 Vuonna 1954 harkittiin, Ruotsin puolustusvoimien tahdosta,  25 atomipommin ostoa Yhdysvalloista, mihin USA olikin suostuvainen mutta ehdoksi asetettiin Ruotsin luopuminen puolueettomuudesta ja sopiminen puolustusyhteistyöstä Yhdysvaltain kanssa. Siihen ei Ruotsin hallitus suostunut, Ruotsin armeija mahdollisesti halusikin liittoa USAn kanssa. Ruotsi jatkoi omaa ohjelmaansa, sillä Ruotsilla oli tekninen osaaminen ja laitokset oman ydinaseen luomiseksi.
Vuonna 1957 suoritettiin koeräjäytys perinteisillä räjähteillä Naustassa, Jokimukan kunnassa Ruotsin Lapissa. Tuhovoimaltaan koodinimellä Vega tunnettu räjähdys oli lähimpänä oikeaa ydinräjähdystä, mitä Pohjoismaissa on koettu. Räjäyttämällä kaksi panosta, toinen 5 tonnia ja toinen 36 tonnia bonyyliräjähdettä, tutkittiin ydinräjähdyksen vaikutusta luontoon, tosin ilman säteilyvaaraa. Pääministeri Tage Erlanderin aiemmin määrittelemä ”Ruotsin linja”, eli oman ydinasepelotteen hankkiminen jatkuu  kokeitten jälkeen.
1960-luvulla alkaa kuulua mielipiteitä ydinaseita vastaan. 1963 Suomen presidentti Urho Kaleva Kekkonen esittää Pohjolan julistamista ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Puolueettomana maana Suomi ei ole idän tai lännen ydinsateenvarjon suojassa ja rajamaana Suomi oli todennäköinen taistelukenttä mahdollisessa Naton ja Varsovan liiton välisessä sodassa. Ensin presidentti Kekkosen ehdotusta vastustettiin, ehkä sen vuoksi että  ydinaseeton Pohjola vähentäisi Naton antamaa suojaa Natoon kuuluville Norjalle ja Tanskalle sekä pakottaisi Ruotsin luopumaan hiljaisesti toteutetusta ydinaseohjelmastaan.
Tuntemattomasta syystä vuoden 1964 kieppeillä, Ruotsi alkoi menettää kiinnostustaan omaan ydinaseeseen. Mahdollisesti syinä olivat korkeat kustannukset, ydinaseitten vastaiset mielipiteet ja eräitten arvioitten mukaan USA lupasi ottaa Ruotsin ydinasesateenvarjonsa alle ja puolustaa maata ydinsodan sattuessa. Lupausta ei ole vahvistettu, mutta 1960-luvulla Ruotsissa laajennettiin kiitoratoina käytettäviä maantienpätkiä niin suuriksi, että strategiset ydinaseita kuljettavat pommikoneet mahtuivat käyttämään niitä. Lisäksi ruotsalaisten ilmatankkauskoneitten letkujen suut muutettiin NATO-standardin mukaisiksi.
Puolivälissä 1960-lukua Ruotsin ydinaseohjelma on suurimmillaan, kutistuakseen olemattomiin vuosikymmenen loppuun mennessä. Kansainväliset vaatimukset ydinaseriisunnasta ja mahdollinen Yhdysvaltain lupaama turva toivat lopun yli kaksikymmentä vuotta jatkuneelle tutkimukselle Ruotsin ydinaseen luomiseksi. Jäljelle jäi kilon verran ydinaseisiin sopivaa plutoniumia, josta osa lähetettiin Isoon Britanniaan brittien tutkimustyöhön ja muutama sata grammaa käytettiin kymmenkunnassa pienimuotoisessa koeräjäytyksessä vuonna 1972. Testeissä tutkittiin plutoniumin käytöstä ydinräjähdyksessä. Ruotsissa on edelleen pieni määrä ydinaseplutoniumia, mutta ainakin virallisesti sitä on liian vähän ydinaseen valmistamiseksi.
Ruotsin omalla ydinaseella olisi ollut lähinnä pelotevaikutus. Ruotsilla ei ollut aikeita hankkia suurvaltojen tyyppisiä strategisia pommituskoneita iskeäkseen syvälle vihollisen alueelle. Suunnitelmana oli, että ydinaseita käytettäisiin hävittäjä-pommittajien kantamana taktisiin iskuihin sotilaskohteisiin Ruotsin lähialueilla. Käytännössä siis Neuvostoliiton tukikohtia ja sotilasosastoja Baltiassa ja ehkä jopa Suomessa mahdollisen sodan syttyessä. Ruotsalaisille vihollinen ei koskaan tulisi lännestä. Ruotsissa kuitenkin uskottiin että jo pelkkä ydinaseella uhkaaminen saisi vihollisen perääntymään.
Suomen presidentti Urho Kekkosen vuonna 1963 ja uudelleen vuonna 1978 ehdottama Pohjolan julistaminen ydinaseista vapaaksi vyöhykkeeksi ei ole virallisesti toteutunut. Käytännössä kuitenkin Pohjoismaat eivät ole ottaneet ydinaseita alueilleen. Mahdollisesti, mikäli Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon, asiaa harkitaan uudelleen joko puoleen tai toiseen.

Esa Paloniemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti