tiistai 5. marraskuuta 2013

ERIÄVÄ MIELIPIDE PALKKAMALTISTA

Suomeen saatiin palkkasopimus, ensin palkat nousevat 20 euroa kuukaudessa ja toisella kertaa 0,4% kuukaudessa. Historiallisen pienen palkankorotuksen on tarkoitus saada talous kasvuun ja 15.000-20.000 työpaikkaa lisää. Käytännössä työntekijöitten palkat eivät kasva lainkaan, päinvastoin heidän ostovoimansa heikkenee. Itse maallikkona olettaisin että,kun rahat ovat vähissä, ihmiset kiristävät vyötä ja vähentävät kulutusta mikä on pahaksi talouskasvulle. Mikäli talous kasvaa, epäilen talouskasvusta tulevan hyvän menevän rikkaitten taskuihin. Eivätkä lisääntyneet työpaikatkaan välttämättä hyödytä suomalaisia tai Suomen asukkaita, jos palkkamaltilla aikaan saadut työpaikat täytetään ulkomaisten firmojen ulkomailta tuomalla halpatyövoimalla, jolloin rahat menevät ulkomaalaisten pusseihin.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen ehti jo haaveilla pienten palkankorotusten ajan jatkuvan vuosia, kunnes työttömyys laskisi 5-6 prosenttiin jolloin ehkä voitaisiin työntekijöille antaa isompia korotuksia. Itse uskon, että jos palkat pysyvät ennallaan tai nousevat hintojen nousua vähemmän, työntekijöitten palkat eivät riitä elämiseen. Ja kun ihmiset tienaavat vähemmän, he maksavat vähemmän veroja eli rahaa ei riitä sosiaaliturvaan jota työntekijät hakevat palkkansa lisukkeeksi pärjätäkseen.

Tehty palkkasopimus tuskin muuttaa yksittäisen kaduntallaajan tilannetta paremmaksi vaan hyödyttää rikkaita ja suuryrityksiä.

Esa PaloniemiOulu

Kalevaan kirjoittamani mielipide,jota ei julkaistu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti