torstai 26. joulukuuta 2013

JOEY DYNGLYKKE RAVN- KADONNUT TUNTUREILLE

Heinäkuussa vuonna 2012 kaksi tanskalaista nuorta, 19-vuotias Joey Dynglykke Ravn ja hän 17-vuotias toverinsa olivat vaelluksella Kalottireitillä Ruotsin Lapissa. 25.heinäkuuta he leiriytyivät lähelle Kutjauren tunturitupaa Allaktunturin juuressa, jonkin matkan päähän Norjan rajasta. Leiriydyttyään Joey päätti lähteä noin kello 15 jalkaisin Allaktunturin huipulle. Vaelluskumppani jäi leirille odottamaan. Joeytä ei kuitenkaan kuulunut takaisin ja kello 21.45 samana iltana toveri teki katoamisilmoituksen poliisille. Häntä ei ole löydetty.

Etsintää ei kuitenkaan aloitettu ennenkuin seuraavana päivänä. Käytössä olisi ollut sekä koiria että lämpökameroilla varustettuja helikoptereita, mutta etsinnät aloitettiin vasta katoamista seuraavana päivänä. Yöllä oli ollut 3 tai 4 lämpöastetta, ja ilman kunnon varusteita hengissä selviäminen olisi noissa oloissa epävarmaa. Etsijöitä eli poliisia, Tunturipelastuspalvelua ja Kodinturvajoukkoja, on kritisoitu myös siitä ettei Norjan viranomaisille ilmoitettu kadonneesta. Etsintä järjestettiin siis vain Ruotsin puolella ja osallistujilla oli epävarmoja tietoja omista rooleistaan etsinnöissä.

Joeyn lähdettyä kohti tunturin huippua, alkoi sataa ja lämpötila laski. Ruotsin poliisi uskoo hänen eksyneen sadepilvien peittämällä Allaktunturilla ja mahdollisesti hakeutuneen suojaan tai pudonneen johonkin kallionkoloon. Kallionkoloja alueella on lukemattomia ja ellei etsijä satu juuri oikeaan koloon katsomaan, kadonneesta voi mennä vierestä ohi tätä huomaamatta. Tutkimusten mukaan 95% luonnossa kadonneista löytyy 20 kilometrin sisältä katoamispaikastaan eli alue on laaja ja piilopaikkoja monta. Etsijät ovat varmoja, että Joey on kuollut, joko paleltunut hengiltä tai joutunut onnettomuuteen ja ruumis on joutunut eläinten syömäksi. Rikoksen mahdollisuuttakin on mietitty, mutta sitä pidetään erittäin epätodennäköisenä. Ehkä on mahdollista, että Joey ja hänen toverinsa tappelivat, Joey pääsi hengestään ja joutui tunturihautaan mutta katoamispaikka on ilmeisesti miehitetyn tunturituvan läheisyydessä, joten joku olisi huomannut tapahtuneen.

Etsinnät keskeytettiin elokuun 2. päivä 2012. Asiantuntijoitten mukaan mahdollisuus löytää Joey hengissä, oli olematon ja voimavaroja piti säästää sellaisille jotka voitaisiin pelastaa. Mikäli Joey, ilman varusteita ja tunturikokemusta, olisi useita päiviä katoamisensa jälkeen ollut yhä hengissä, hän löytäisi itse turvaan.

Joey Dynglykke Ravn on kuitenkin edelleen kateissa. Kesällä 2013 etsintöjä jatkettiin, mutta merkkiäkään Joeystä ei löydetty. Alue on erittäin vaikeasti tutkittavaa eikä ole varmaa, onko Joey etsityllä alueella. Jos hyväkuntoinen teini on selvinnyt parikin päivää tuntureilla, hän on saattanut eksyksissään kävellä pitkällekin.

Luontoon häviää aina silloin tällöin ihmisiä, uppoaa suohon, joutuu onnettomuuteen ja eläimet hävittävät ruumiin. Ruotsin Lapissa on myös juoksuhiekkaa johon kadota. Mahdollisuuksia on monia ja niihin tulisi varautua,silti niitä (liikaa) pelkäämättä. Esimerkiksi ottamalla kartta ja kompassi mukaan lyhyellekin retkelle leiristä ja pukeutumalla niin että voi pärjätä yönkin luonnossa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti