maanantai 16. joulukuuta 2013

SYYRIALAISET

Syyria on jo kolmatta vuotta ollut uutisissa siellä käytävän sisällisodan takia. Euroopasta on tietojen mukaan satoja tai tuhansia muslimeja ja lännenmiehiä lähtenyt mukaan taisteluihin ja naisia huoltotehtäviin tai miestensä seuraksi. Länsimaiden on pitkään haluttu tarttuvan toimeen Syyriassa ja pakottavan osapuolet, Bashar al-Assadin hallituksen ja sitä vastaan sotivat eri kapinallisryhmät, edes hauraaseen rauhaan.

Itse ihmettelen, mikä tekee Syyriasta poikkeuksellisen että sinne vaaditaan lännen osallistumista ja vapaaehtoisia saapuu ympäri Eurooppaa ja kaiketi muualtakin maailmasta. Darfuriin ei ollut samanlaista tunkua ja Arabikevättä sai toteuttaa ilman väliintuloa kaikissa Kevään maissa, Libyaa lukuunottamatta. Onhan Syyriassa paha tilanne, mutta onpa pahoja tilanteita muuallakin, USAn taistelujoukot lähtivät jo Irakista ja länkkärit aikovat vetää joukkonsa Afganistanista ensi vuonna.

Yksi sota lännemiesten osalta päättyy ja hyvissä ajoin aletaan suunnitella uutta väliintuloa jossain päin kolmatta maailmaa. Melkein kuin asekauppiailla olisi rauhantekijöitä paremmat lobbarit Washingtonissa. Sota on huumekaupan ohella maailman tuottavinta bisnestä. Aseita ja ammuksia täytyy tehdä, kehitellä ja huoltaa eivätkä armeijatkaan selviä ilman ruokaa, vaatteita, kuljetusta ynnä muuta tarpeellista. Sodalla jotkut tienaavat isot rahat.

Mutta takaisin Syyriaan. Voisiko olla, että Syyria on niin lähellä Eurooppaa että se saa erikoiskohtelun? Taistelut ovat niin lähellä, että jos ne leviävät niin sotaa käydään Unionin naapurissa ja ehkäpä pommeja räjähtelisi Irakin tyyliin EUn jäsenvaltioissakin.

Osa kapinallisista on islamisteja, jotka haluavat Syyriasta koraanilla johdetun valtion. Sekin on mahdollista, että Euroopan Unioni ja USA eivät halua mahdollisen tulevan Unionin jäsenen Turkin ja lännen liittolaisen Israelin rajanaapuriksi islamilaista uskonnollista valtiota. Iranissa on pulmaa ihan tarpeeksi. Tässä ajatuksessa on se  heikkous, että Euroopan Unioni on livennyt tuestaan Israelille pohtimalla miehitetyiksi kutsutuilla alueilla tuotettujen israelilaisten tuotteitten boikotointia.

Jokin syy siihen on, että Syyrian kohdalla ei sallita sitä mitä on aiemmin muissa maissa katsottu lähinnä sivusta, isommin asiaan puuttumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti