perjantai 3. tammikuuta 2014

TUNTURIMUSTIKKA

YLEn teksti-tv:tä selatessani tuli vastaan sivulla 874 juttu, joka sai kuuklaamaan. Eräs henkilö oli ostanut kotimaisen firman tunturimustikkamehua, vitamiineja ja terveysvaikutusta varmasti mustikkamehusta löytyisi. Kyseinen ostaja oli sitten kotona tutkinut ostostaan tarkemmin, ja havainnut mehu varsinaisesti mustikkaa ollutkaan, vaan kaarnikkamehua. Kaarnikka tunnetaan paremmin nimellä variksenmarja. Kaarnikka eli variksenmarja ollee myös hyvää ja terveellistä mutta varisten maininta nimessä saa ihmiset epäileväisiksi. Jokainenhan varikset tuntee ja tietää niiden olevan puistojen puhdistajia syöden mitä maasta löytyy.

Tässä on kyse uuden, parempana pidetyn nimen keksiminen vanhalle tuotteelle menekin edistämiseksi. Mielestäni harhaanjohtavan nimen, mustikkamehuna pitäisi omasta mielestäni myydä vain mustikoista saatua mehua, vedellä laimennettunakin kelpaisi. Variksenmarjat ja mustikat ovat niin eri marja, että niistä saatuja tuotteita pitäisi myydä omilla nimillään. Pikaisen kuuklauksen perusteella kaarnikkamehusta kerrottiin vain "joidenkin yritysten käyttävän kaarnikasta eli variksenmarjasta nimeä tunturimustikka". Kyseessä ollee siis markkinointikikka, vähän kuin käyttäisi ladasta nimeä "pietarinbemari" tai jotain vastaavaa.

Tunturimustikasta lukiessani tuli mieleen muitakin, synkempiä eufemismeja eli kiertoilmauksia. Turkkilaiset aikoinaan kielsivät kurdien olemassaolon ja näitten oikeudet kutsumalla kurdeja "vuoristoturkkilaisiksi", ajatuksena oli että kurdit ovatkin turkkilaisia eivätkä täten tarvitse vähemmistöoikeuksia. Ja natsit, vedänpä heidätkin mukaan tunturimustikkakeskusteluun, käyttivät juutalaisten murhaamisesta ja ruumittensa ryöstöstä nimeä "erikoiskäsittely" mikä sai kansanmurhaa käsittelevät raportit vähemmän järkyttäviksi.

Suomessakin 2010-luvulla käytetään ilmausta "positiivinen erityiskohtelu" kun jollekin ryhmälle halutaan antaa erikoisoikeuksia, jotka toisiin ryhmiin kuuluvilta kielletään. Sillä halutaan kieltää se tosiasia että kun yhtä suositaan, toista syrjitään sekä toisen syrjintä on jonkun toisen suosimista.

Kuten Juho Kusti Paasikivi sen hyvin sanoi: "Kun yhtä kumartaa, niin toiselle pyllistää."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti