lauantai 7. kesäkuuta 2014

SYÖTE-PATTAYA ALL NIGHT LONG

Toukokuun lopulla kävin neljän päivän vaelluksella Syötteen kansallispuistossa. Reittini kulki metsäautotieltä Kouvan kylän ja Lomavaaran välissä Lomavaaran autiotuvalle, sieltä seuraavana päivänä Hoikkalammen autiotuvalle. Hoikkalammella vietin yön ja palasin takaisin Lomavaaraan. Kolme yötä vietin autiotuvissa, ja sain pitää tuvat itselläni. Itse asiassa kolme vuorokautta meni etten nähnyt ainuttakaan ihmistä. Noin lähellä kulttuurialueita niin harvoin käy. Pakko myöntää, että parin viikon eurovaalityön Rotuaarilla ja pitkän päivän vaalitoimitsijana päivää ennen vaellusta, hetki omaa aikaa oli tarpeen. Nautin olostani suuresti.

Hoikkalammen tupa oli iloinen yllätys. Tupa on kymmenkunta vuotta vanha mutta ollut vähällä käytöllä. Puu hohtaa vieläkin uutuuttaan ja kamiinakin lämpeni hetkessä. Meinasin tosin eksyä tuvasta vesipaikkaa hakiessani; tupa jäi rinteen ja puitten taakse eikä tuvalta vieläkään kulje polkua lammen rantaan. Mutkittelin matkalla ja kun käännyin takaisin, piti vähän aikaa haeskella yöpaikkaani. Pimeään vuodenaikaan olisin saattanut olla pahassakin pulassa, kaikki varusteenihan olivat tuvan sisällä. Lomavaara oli perinteinen autiotupa; käytetty, kulunut ja viehättävä.

Sää suosi vaellusta. Yhden kerran satoi sen verran, että sain kokeiltua uutta Helikon- sadeviittaani mutta muuten oli kuivaa ja usein aurinkoista. Istuin pitkiä aikoja nuotiolla luontoa kuuntelemassa.

Jostain syystä vaellus sai tekemään mielen Thaimaahan, ehkä chili-nuudelit saivat sen aikaan tai kontrastia suomalaiseen metsään teki mieli. Joka tapauksessa, nyt on varattuna matka erääseen thaimaalaiseen kalastajakylään nimeltä Pattaya, myös isojen poikien puuhamaana sekä Pattijokena tunnettu. On siinä ainakin kontrastia pohjois-suomalaiseen korpeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti