perjantai 19. syyskuuta 2014

YÖBUSSI SUOMEN HALKI

Tulin viime yönä etelä- Suomesta sukuloimasta. Olen vuosien mittaan sahannut edestakaisin junalla ja lentokoneella, tällä kertaa teki mieleni kokeilla jotain uutta. Tulin siis yöbussilla Helsingistä Ouluun. Valinta oli helppo; juna olisi lähtenyt kello 20.06 ja siinä olisi ollut vaihto Tampereella mutta bussilla pääsin suoraan Ouluun kello 20.30 Kampista, molemmat olivat Oulussa samoihin aikoihin aamuviiden aikoihin.

Bussimatka Suomen halki oli elämys, ehkä siinä oli uutuuden viehätystä. Katselin uusia maisemia ja niinkin tavallinen näky kuin Lidlin keltainen pyörylä vaikutti mielenkiintoiselta pimenevässä illassa. Ohiajavat autot ja talojen valot herättivät kiinnostustani; "kukahan tuossa menee tai asuu?" Samana päivänä olin nähnyt uutisista jättiläismaisen Koffin punaisen mainostölkin purkupäätöksen, alkoholiahan ei saa mainostaa. Ja kuinka ollakaan, bussin reitti kulki juuri tuon miljoonan kolmasosalitraisen suurtölkin ohitse. Tulipa sekin nähtävyys nähtyä ennen sen hävittämistä kansanterveyden nimissä.

Itse bussimatka oli rauhallinen. Junat ovat tupaten täynnä Tampereelle asti mutta onnikassa oli vain puolen tusinaa matkustajaa, ja Ouluun asti meistä tuli vain kolme. Yö sujui hyvin uusia maisemia katsellen kunnes uni voitti ja nukuin matkan muutaman viimeisen tunnin.

Bussimatkustus saattaa hyvinkin olla herrasmiehen tapa matkustaa; tilaa viihtyisissä autoissa on, busseissa on pimeähköä joten voi katsella ulos tai nukkua ja kokemukseni mukaan nykyään on vessa linja-autoissa vakiovarusteena. Ihan toimiva pönttö, tosin se oli ovelasti suunniteltu niin että oli mukavinta istua alas kuin lorotella miehisesti seisaaltaan. Jokin pömpeli oli asetettu pöntön yläpuolelle seisomista estämään.

Ikävintä bussimatkailussa oli hinta ja tauot. Hinta oli parikymppiä korkeampi kuin junalippu, tosin matkanteko on mukavampaa ja taukoja ei juuri ollut. Bussi pysähtyi sen verran että matkustajia pääsi ulos ja sisään, mutta pitempiä lepohetkiä ei ollut. Olin onneksi älynnyt ostaa evästä matkalle.

Saatanpa hyvinkin matkustaa toistekin bussilla, ainakin siihen saakka että siihenkin alkaa leipääntyä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti