MEIDÄN MIEHEMME IRAKISSA

Uutisten mukaan Suomi harkitsee parinkymmenen sotilaskouluttajan lähettämistä Pohjois-Irakiin kouluttamaan Isistä vastaan taistelevia kurdeja. Päätöstä ei vielä ole tehjty, mutta se ollee läpihuutojuttu. Nopeimmillaan suomalaiset voisivat olla Kurdistanissa saksalaisten johtamassa yksikössä yhdessä ruotsalaisten sotilaitten kanssa jo maalis-huhtikuussa.

Isis, tai IS kuten kansaivälinen media sanoo, on vaarallinen ja se on pysäytettävä mutta onko suomalainen sotilaskoulutus oikea tapa Suomen osallistua islamismin leviämisen estämiseen?

Suomen hallitus ei myönnä Suomen osallistuneen sodankäyntiin Afganistanissa, eli tilanne virallisesti on se, että Suomi ei ole ollut sodassa vuoden 1945 jälkeen. Suomalainen sotilaskoulutus keskittyy Suomen puolustamiseen arktisella alueella eikä Irakiin lähetettävillä suomalaisilla ole taistelukokemusta kuin korkeintaan Afganistanissa palvelleilla.

Ihmettelen, mitä opettamista suomalaisilla sotilailla on Lähi-Idässä vuosikymmeniä jo taistelleille kurdeille. Heillä on moninkertaisesti kokemusta sotaolosuhteista suomalaisiin kouluttajiinsa nähden, moni lienee ollut jo taistelussa. Ja näille miehille ja naisille suomalaiset tulevat tulevat opettamaan sodankäyntiä, se ei tule toimimaan. Tulee mieleen suomalainen sananlasku isänsä opettamisesta.

Kun ei osaa, ei voi opettaa. Suomen vahvuus on tällä hetkellä humanitäärisessä toiminnassa, siinä tulisi toistaiseksi myös pysyä, ainakin kunnes on jotain annettavaa opetettaville.

Poliittisesti korrektit ihmiset luonnollisesti sanovat suomalaisten opettavan kurdeille sodan sääntöjä; sotavankeja ei saa tappaa ja siviileille pitää olla kiltti, mutta muutaman kuukauden tai viikon opetuksella ei vuosikymmenten oppeja saada muuttumaan.

Suomalaisten kouluttajien lähettäminen opettamaan taistelutaitoja Irakiin on turha ja hyödytön panos taistelussa islamismia vastaan. Suutari pysyköön lestissään. Ne, jotka sodasta jotain tietävät opettakoon kurdeja, heitä luultavasti kurdit paremmin kuuntelevat.