maanantai 13. huhtikuuta 2015

PIENPUOLUEET TENTATTAVANA

Tänään YLE näytti pienpuolueitten vaalitentin. Muutos 2011 lukuunottamatta millään puolueella ei ole edustajaa eduskunnassa. Saa nähdä mikä on tilanne 19.4. valittavassa eduskunnassa, joka seuraavien kahden vuoden ajan pitää istuntonsa remontin vuoksi Sibeliustalossa.

Mukana oli myös Terttu Savola, jonka Köyhien Asialla- puolueessa jonkin aikaa kansalaisuusongelmien vuoksi pyörin. Olin jopa puolueen kuntavaaliehdokas vuonna 2012, ennen kuin sain Suomen kansalaisuuden ja olin taas kelvollinen perussuomalaiseksi vuoden 2009 sääntömuutoksen jälkeen, joka kieltää ulkomaan kansalaisilta Perussuomalaiset- puolueen jäsenyyden. Kokemukseni mukaan Köyhien Asialla on yhden naisen show, jossa Terttu tekee käytännössa kaikki työt antamatta muille mahdollisuutta näyttää kynsiään.

Pienpuolueena Perussuomalaisetkin aloittivat; luulenpa että tämäniltaisesta joukosta löytyy vielä eduskuntapuolueita, ehkä jo näitten vaalien jälkeen. Itse veikkaisin Piraattipuolueelle nykyistä suurempaa tulevaisuutta ja ehkäpä Muutos 2011 saa myös edustajan tai useamman. Itsenäisyyspuolue vaikutti tentissä luottavaiselta vaalien tuloksen suhteen, mutta IPU on ollut olemassa jo vuodesta 1995 saamatta kansanedustajia Arkadianmäelle, joten tuskin nytkään.

Se, minkä pistin tentistä merkille oli asiallisuus. Isojen puolueitten tenteissä puhuttiin päälle ja huudettiinkin, sekä raakasti haukuttiin muita puolueita, mutta pienpuolueilla käytöstavat olivat hallussa. Ehkä pienuus ja joittenkin puolueitten kohdalla toistuva vaaleissa turpiin ottaminen saavat miehet ja naiset nöyriksi.

Sunnuntaina 19.4. 2015 valitaan uusi eduskunta. Näissäkin vaaleissa ovat vastakkain Perussuomalaiset ja muut puolueet yhtenä massana. Ero näkyy varsinkin EU- ja maahanmuuttopolitiikassa.

Jos haluat muutosta, äänestä Perussuomalaisia. Jos olet tyytyväinen tilanteeseen Suomessa, äänestä mitä tahansa muuta puoluetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti