maanantai 26. lokakuuta 2015

ETÄLUKIO OULUUN

Oulun kaupunki aikoo keskittää lukiokoulutuksen Oulun keskusta-alueelle ja lakkauttaa entisten ympäryskuntien lukioita. Tämä on mielestäni harmillista, koska kuntaliitoksista neuvoteltaessa luvattiin, etteivät ympäryskuntien palvelut heikkene.

Kaupungin taloustilanne on kuitenkin heikko ja jostain on säästettävä. Koulutuksesta säästäminen kostautunee tulevaisuudessa. Mikäli lukioitten lakkauttaminen ja kampuslukioksi nimetty järjestelmä toteutetaan, ehdotan etälukio-opetuksen lisäämistä.

Opiskelijoitten rahtaaminen Haukiputaalta ja muilta alueilta Ouluun aamuin illoin lukioon, on ympäristölle erittäin haitallista ja lisää julkisten kulkuvälineitten kuormitusta sekä ruuhkia työ- ja kouluajan alkaessa sekä päättyessä.

Lähes jokaisella nuorella ja aikuisellakin on käytössään tietokone ja netti joitten avulla lukiota voisi käydä kotoa käsin ja ehkä jopa omalla aikataululla. Etäopetusta toteutetaan jo muissakin koulutuksissa ja lukion käyminen kotoa käsin tietokoneella säästäisi opetuskustannuksia.

Etäopetus säästäisi myös ympäristöä, rakennus- ja rakennusten huoltokustannuksia ja helpottaisi liikennettä matkustajien vähentyessä. Koulukiusaaminenkin vähentyisi kun opiskelijat eivät olisi toistensa kanssa tekemisissa.

Asiaa kannattaa tutkia, kestävä kehitys edellyttää matkustamisen ja liikkumisen vähentymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti