keskiviikko 17. helmikuuta 2016

TERVEEN ITSEKKYYDEN AIKA

Suomi on koko Euroopan Unionin jäsenyytensä ajan ollut Unionin kiltti poika ja joomies, vasta euron kriisin tukipakettien kohdalla yritimme pitää puoltamme mutta loppupeleissä annoimme kuitenkin periksi. Suomi oli mukana paketeissa vaadittuaan Kreikalle annetuille rahoilleen arvottoman perävalotakuun.

Talouden syvenevän alamäen ja maahanmuuton myötä Suomi, ja muu Eurooppa muuttuu pysyvästi pahempaan suuntaan. Vanhat hyvät ajat jolloin työtä riitti ja elintaso nousi, eivät enää palaa.

Elämän Euroopassa huonontuessa Suomen tulisi nousta takajaloilleen ja olla terveesti itsekäs jotta suomalaiset selviytyisivät tulevasta murroskaudesta mahdollisimman vähin vaurioin. Olemme olleet luokan kiltti poika ja kympin tyttö, ja saaneet vastineeksi vain virkoja Suomen poliitikoille ja kaksi lautasta isojen poikien pöytään, jossa Suomen mielipiteellä ei kuitenkaan ole käytännön painoarvoa. Suomen tulee vaatia ja kiristää Euroopan Unionilta etuja ja rahaa suomalaisten turvaksi romahdusta vastaan, kuten Iso-Britannia juuri nyt on tekemässä.

Mikäli Suomi, kuten Britannia, harkitsisi järjestävänsä kansanäänestyksen Unioniin kuulumisesta, EU lupaisi Suomelle vaikka kaikki Smoolannin metsät estääkseen äänestyksen. Euroopan Unionille olisi liian kiusallista, jos kansa äänestäisi väärin eli eron Unionista puolesta ja siitä huolimatta eroa ei edes mietittäisi. Euroopan Unioni on yksisuuntainen tie; jos siihen liittyy, pois ei pääse eikä päästetä vaan ero torjutaan lupauksilla ja silityksillä.

Euroopan Unioni on nyt suostumassa suuriin myönnytyksiin Britannialle, jotka Suomi osaltaan tulee rahalla maksamaan, vastineeksi kansanäänestyksestä luopumisesta eli kiristys toimii.

Välttääkseen nolon ristiriidan kansan tahdon ja poliitikkojen tahdon välillä, Unioni antaisi Suomellekin myönnytyksiä ja etuja, eikä Unioni voi kuin suostua; Suomi maksaa jo nyt enemmän kuin Unionilta saa, virkoja herroille ei kansa kaipaa eikä erottaminen Euroopan Unionista tule kysymykseen. Pahinta mitä Euroopan Unioni voi Suomelle tehdä, on lähettää Jyrki Katainen takaisin.

Suomen hallituksen tulee ajaa Suomen etua, EU ei sitä tee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti