perjantai 20. toukokuuta 2016

VALTION VAHVISTUKSET HUKKATEILLE

Suomen poliiseista on lähdössä eläkkeelle noin 280 ihmistä ja tilalle on Tampereen Poliisiammattikorkeakoulusta valmistumassa 57 poliisia. Se merkitsee poliisien maassa partioivien saapasparien vähenemistä 220 poliisilla. Suomen hallitus aikoo antaa poliisien määrän laskea vuoteen 2020 noin 7000 poliisin, eräitten arvioitten mukaan määrä laskisi jopa 6600 poliisiin. Syynä ovat lähinnä valtion talouden tilasta johtuvat säästöt ja myös se, että Poliisiammattikorkeakouluun ei ole saatu vaatimukset täyttäviä hakijoita.

Suomen poliisi on jo nyt ylityöllistetty ynnä alimiehitetty ja kansalaisten turvallisuus heikkeneen entisestään. Varsinkin haja-asutusalueilla ja kauempana kasvukeskusten poliisiasemista asuvat joutuvat odottamaan poliisin, ja muittenkin pelastajien, tuloa liian pitkään ja edessä olevat tehtävien priorisoinnit saattavat merkitä ettei apua soratien päässä asuville tule lainkaan.

Samaan aikaan vuoteen 2020 mennessä itärajan vartijoita aiotaan lisätä 160 rajavartijalla. Ja siinä iskee valtio kirveensä kiveen. On selvää, että rajaa täytyy vartioida, mielestäni myöskin länsi- ja pohjoisrajaa, mutta itärajalla tullaan toimeen nykyiselläkin väellä, ehkä jopa vähemmällä.

Perustelen mielipidettäni sillä, että Venäjän vastaisten pakotteitten vuoksi liikennettä edestakaisin on vähemmän kuin aiemmin ja säännösten mukaan jokainen joka pääsee Venäjältä, tai muilta rajoilta niin lähelle Suomea että pystyy rajavartijalle lausumaan taikasanan "Asylum!" eli turvapaikka, päästetään Suomeen odottamaan turvapaikkahakemuksensa käsittelyä ja todennäköistä, jollain perusteella annettua lupaa jäädä maahan.

Ei ole järkeä laittaa vähiä rahoja tarpeettoman suureen itärajan valvontaan kun tulijat kuitenkin päästetään maahan ja samaan aikaan antaa Suomen asukkaitten turvallisuuden rapistua.

Saattaa tietysti olla, että Suomen liikemiesten johtama hallitus ajattelee näitten panostusten olevan hyväksi taloudelle; itärajan vartiointia ei voi ulkoistaa yrityksille mutta kansan turvallisuuden voi. Kun poliisien määrää lasketaan, se tietää lisää työtä ja rahaa yksityisille vartiointiyrityksille. On kai siinä oma logiikkansa mutta itse haluaisin kansalaisten turvallisuutta valvovan yhteiskunnan ylläpitämän poliisilaitoksen enkä eniten maksavalle työtään tekevän vartijan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti