torstai 28. heinäkuuta 2016

MITÄ VITTUA!

Suomessa on jo jonkin aikaa vaikuttanut nettilehti nimeltä MV-lehti. Aiemmin lehden nimi oli Mitä Vittua!? ja se otti tiettävästi nimensä Reijo Mäen romaanin pohjalta tehdustä elokuvasta Vares- yksityisetsivä jossa konnat Jari "Hillosilmä" Munck ja Tetsuo Sinkkonen halusivat Suomeen suorapuheisen lehden juuri tuolla nimellä. Ja suorapuheinen lehti MV on myös ollut.

MV on erikoistunut julkaisemaan sellaisia uutisia ja niihin liittyviä yksityiskohtia, joita valtamedia ei suostu julkaisemaan. Lähinnä ulkomaalaisia, heidän tekemiään rikoksia ja virkamiesten virheitä koskevia sensuroimattomia tietoja.

MV-lehden tyyli kirjoittaa on ollut suoraa ja pikemminkin tunteella kuin harkiten tehtyä. Moni asia MV-lehdessä on ollut soopaa mutta joukossa on myös helmiä parhaaseen Hannu Karpo-tyyliin, tosin Karpoa häijymmin sanottuna. "Totuus löytyy kaurapuurosta ja MV-lehdestä" olen itsekin joskus sanonut vaikka MV-lehden uutiset joutuukin ottamaan hyppysellisellä suolaa. Jos MV olisi pelkkää roskaa, sen voisi sivuuttaa, mutta usein siellä on tietoa jota ei muualta saa, varsinkaan ensimmäisenä.

Suorapuheinen, vallanpitäjiä kumartamaton ja kritisoiva julkaisu luonnollisesti joutuu valtion hampaisiin. Suomen poliisi on nyt lähettänyt Helsingin käräjäoikeudelle vaatimuksen MV-lehden sulkemiseksi. Vaatimus on tarkoitus käsitellä MV-lehteä ja muita asianosaisia kuulematta ja kiireisenä. Oikeus tulla kuulluksi itseään koskevassa tuomioistuinkäsittelyssä on myös Yhdistyneitten Kansakuntien ihmisoikeusjulistuksessa, jonka Suomikin on hyväksynyt. Syyksi on ilmoitettu MV-lehden epäillyt tekijänoikeusrikkomuksen ja varsinkin ulkomaalaisia kritisoivat tekstit, joitten sanotaan olevan kiihotusta kansanryhmää vastaan.

En usko hetkeäkään väitettyjen syitten olevan ratkaisevia. Syy MV-lehden sulkemiseen on lehden hallituksen maahanmuuttopolitiikan ja virkamiesten arvostelu sekä vääryyksien paljastaminen. Suomen media on käytännössä vallan sylikoira eikä vahtikoira niinkuin pitäisi. Uutiset ovat samoja mediasta riippumatta ja ovat hallitukselle ja vallanpitäjille myötäsukaisia, paitsi jos joku vallanpitäjä päätetään poistaa kuvasta. Suomen media on yksissä tuumin joko tiettyä asiaa vastaan tai sen puolesta. Monipuolisuutta ei ole, kaikki ovat asiasta samaa mieltä tai samaa erimieltä. MV-lehti rikkoi tätä konsensusta ja yhteisymmärrystä ja antoi esimerkin muillekin että on mahdollista olla eri mieltä kuin valtaapitävät.

Ymmärtääkseni Suomeenkin on tullut pakolaisina ihmisiä, jotka ovat julkaisseet kotimaissaan hallitusta kritisoivia lehtiä, ja heitä on Suomessa pidetty sananvapauden sankareina. pakolaisten kotimaitten viranomaiset puolestaan tekevät juuri niinkuin Suomen poliisi tekee nyt, ilmeisesti Suomen hallituksen määräyksestä; syyttää Suomeen paenneita rikoksista oikeuttaakseen kiusallisen kapinallisen vaientamisen.

Suomen tasavalta on nyt ottanut merkittävän askeleen kohti totalitarismia, jossa vain valtaapitävien mielipiteet ovat sallittuja. Kansalaisten on syytä kysyä itseltään Mitä Vittua!? Suomessa on tapahtumassa ja miten sen voi estää. Vuosi 1984 lähenee joka päivä.

2 kommenttia:

  1. Hieno artikkeli. Suomen "valtamedia" vs sananvapaus ja demokratia taistelu tulee päättymään "valtamedian" kannalta kohtalokkaasti.

    Mainosrahoin tuotetut mmanipuloidut uutiset eivät enää uppoa suomalaisiin. Ennen mv lehteä uutisten luku oli erittäin työlästä kun täytyi lukea useasta ulkomaisesta mediasta uutiset vain huomatakseen että Suomessa julkaistu uutinen on kirjoitettu täysin vääristelevästi.

    Iljasta tuli hetkessä demokratian esitaistelija.

    VastaaPoista
  2. Kyllä. Kuitenkin joviaalina rasistina haluaisin tietää, yleisen moderoinnin toimintaperiaatteet. t. AR

    VastaaPoista