keskiviikko 2. marraskuuta 2016

GUGGENHEIM HELSINKIIN

Helsingin jo torpattu Guggenheim- museo ei suostu pysymään kuolleena syntyneenä ajatuksena. Helsingin kaupunki ja Guggenheim Helsingin Tukisäätiö ovat valmistelleet kaupungille esityksen, joka käsitellään jo ensi maanantain 7.11.2016 Helsingin kaupungin hallituksen kokouksessa. Jo viisi vuotta esillä ollutta ajatusta Guggenheim- taidemuseon saamiseksi Helsinkiin ajetaan kuin käärmettä pyssyyn; asia aiotaan saada päätetyksi ennen kevään kuntavaaleja ja päättäjien vaihtumista. Nykyisiä Helsingin päättäjiä on kypsytelty asialle jo yksi vaalikausi, ja vaalien jälkeen olisi työstettävänä uusia päättäjiä joitten mielipiteet eivät välttämättä ole tai vaihdu Helsingin Guggenheimin kannalle.

Valtion rahaa ei tällä hetkellä Helsingin Guggenheimille ole tulossa, sen on ulkoministeri ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinikin selvästi sanonut. Vaalien jälkeen on päättäjät ja tilanne on kuitenkin toinen ja pääkaupunki Helsingin lihaksilla hyvinkin voidaan saada valtion mielipide muuttumaan. Ja joka tapauksessa Helsingin kaupunki tarvitaan maksajaksi omalle Guggenheimilleen eli veronmaksajat tämänkin maksavat. Valtiolta Helsingille tulevien valtionosuuksien kautta maksamaan päässevät myös Oulun, Karhulan, Lapin ja muun Suomen asukkaat.

Ajatus Guggenhemista Helsingissä on järjetön; siellä on jo puolen tusinaa taidemuseota ja nyt laitettaisiin vielä yksi lisää. Se tarkoittaisi lisää tukia muille Helsingin suomalaisille taidemuseoille tai sitten kapitalismi ajaisi osan taidemuseoista kävijöitten puutteessa vararikkoon pois isompansa tieltä. Veronmaksajan kannalta suo siellä, vetelä täällä; suomalainen maksaa aina.

Helsingin Guggenheimia on perusteltu sillä, että se toisi turisteja Helsinkiin. Guggenheim- museoita on kuitenkin maailmalla jo neljä, joista kolme on Euroopassa. Miksi ihmeessä turistit tulisivat itäeuroopaksi miellettyyn Helsingradiin Guggenheimia katsomaan, kun he voivat halvemmalla ja vähemmällä vaivalla mennä Espanjan Bilbaoon, Italian Venetsiaan, Saksan Berliiniin tai emä- Guggenheimiin New Yorkiin? Helsinki ollee ihan kiva paikka, mutta ei raa´asti sanottuna pysty kilpailemaan hinnalla, säällä, kulttuurilla tai millään yllämainittujen kaupunkien tai maitten kanssa. Lisäksi Helsingin Guggenheimin täytyisi kilpailla Pietarin museoitten, esimerkiksi Eremitaasin ja Tukholman museoitten kanssa. Vieläpä Kööpenhaminan Louisiana- taidemuseokin on kilpailumatkan päässä.

Guggenheim- museoita ajava Solomon R. Guggenheim- säätiö on voittoa tuottamaton järjestö, mutta rahaa sekin toimintaansa tarvitsee. Eri puolille Eurooppaa perustetut Guggenheim-miseot maksavat lisenssimaksuja eli rojalteja Guggenheim- nimen käyttämisestä. Helsingin Guggenheimille kaavailtu maksu on nykyisten arvioitten mukaan yli 23 miljoonaa euroa 20 ensimmäisen vuoden aikana eli rapiat 1,3 miljoonaa vuodessa. Guggenheim- museoita on perustettu yhä enevässä määrin ja voi olla että Guggenheim tähtää taiteen McDonaldsiksi; sellainen aikanaan löytyy lähes joka valtiosta tai kaupungista.

Jos eivät kävijöitten lipputulot käyttökustannuksiin ja lisenssimaksuihin riitä, niin sitten veroa maksava kansalainen herrasmiehenä ottaa laskun maksettavakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti