maanantai 16. tammikuuta 2017

TRUMP+PUTIN= TOTTA

Yhdysvaltain valittu presidentti Donald Trump on useaankin otteeseen sanonut haluavansa hyviä välejä Yhdysvaltain ja presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän välille. Tällä hetkellä suhteet ovat kohmeessa; Venäjästä luodaan uhkakuvaa ja Yhdysvaltain johtamasta NATOsta Euroopan pelastajaa. Mikäli presidentti Trumpin puheet eivät ole vaalikampanjan sanahelinää, vaan hän todellakin tarkoitti sanomaansa ettei USA välttämättä tule Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen NATO-maan avuksi, maailma ja Eurooppa tulevat muuttumaan seuraavien neljän, ehkä jopa kahdeksan vuoden aikana.

Media ja vallan miehet Suomessakin ovat sitä mieltä että USAn ja Venäjän ystävyys on huono asia. Heidän mukaansa vihanpito Trumpin Amerikan ja Putinin Venäjän välillä olisi hyvä asia. Se riippuu kokonaan siitä, miltä kantilta asiaa katsoo.

Jos Donald Trump sanoo Vladimir Putinille että "Suomi on sinun, USA ei puutu asiaan" ja sitten Venäjä valtaa Suomen ynnä ammuttaa jokaisen suomalaisen, se on suomalaisten kannalta harmillista mikäli asiaa miettii nurkkakuntaisesti vain Suomen kannalta. Mutta jos ottaa asiaan isomman, koko maailman perspektiivin, niin Suomen tuho ja suomalaisten kuolema on silti parempi juttu, kuin maailmanlaajuinen ydinsota USAn ja Venäjän välillä, sellainen ydintuho jolla 1980-luvulla ihmisiä peloteltiin. Ydinholokaustissa tuhoutuisi koko tuntemamme maailma ja suurin osa, ehkä kaikki ihmiset, kasvit ja eläimistö. Jäljelle jäisi 1980-luvun tutkimusten mukaan korkeintaan sitkeähenkiset torakat maailmaa asuttamaan.

Jos Yhdysvallat ja Venäjä ovat taas vihollisia, ja aloittavat uuden kylmän sodan, se jossain vaiheessa muuttuu oikeaksi sodaksi. Ja siinä sodassa tullaan käyttämään ydinaseita; kun toinen osapuoli huomaa olevansa häviämässä, se korjaa tilanteen ydinaseilla ja koska toinen osapuoli iskisi takaisin, käyttää ensimmäinen ydinaseisiin turvaava koko ydinasearsenaaliaan. Kaksi valtiota, joilla molemmilla on ydinaseita, eivät voi käyttää niitä rajoitetusti vaan ydinaseitten olemukseen kuuluu keskinäinen tuho eli "jos minä en jää eloon, et jää sinäkään". Rajoitettu käyttö jättää tilaa kostolle ja ydinhyökkäyksen kohteeksi tulee kostamaan omalla ydinhyökkäyksellään.

Suomalaisten katoaminen maailmasta olisi tragedia ja menetys maailmalle, mutta maailma kyllä siitä selviäisi. Ydintuho sen sijaan hävittäisi maailman ehkä kokonaan ja lopullisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti