perjantai 10. helmikuuta 2017

NÄLKÄMAAN LAULU

Kainuulainen Talvivaaran kaivos on erinäisten vaiheitten jälkeen muuttunut Terrafame Group- yhtiöksi. Jokunen vuosi on nyt pähkäilty jatketaanko kaivostoimintaa, lopetetaanko kaivostoiminta ja ennen kaikkea; kenen rahoilla.

Tänään on Suomen valtio tehnyt päällisin puolin hyvän sopimuksen singaporelaisen Trafigura- yhtiön kanssa. Trafigura- konserniin kuuluva Galena Asset Management- yhtiö on tulossa Terrafamen osakkaaksi ja lupautuu ostamaan Terrafamen tuottaman nikkelikobolttisulfidin  markkinahintaan seuraavien seitsemän vuoden ajan. Työpaikkoja pelastuu ja ehkä syntyy Nälkämaalla, latinaksi Terrafame ja ehkä me tienataan tällä. Sinertävällä taivaalla on kuitenkin muutama tumma pilvi, jotka varjostavat iloa kaupoista.

Suomen hallituksen uudella kaivosasiain kumppanilla Trafiguralla on nimittäin mainetta ympäristön saastuttajana. Pari esimerkkiä:

- Jätelasti tumpattu Afrikkaan. 100.000 ihmistä sairastui jätteistä ja ainakin 17 ihmistä kuoli. Korvauksia yhtiö maksoi 31.000 saasteista kärsineelle. Yhtiö on ollut tietoinen jätelastin suuresta myrkyllisyydestä.

- Trafigura on myynyt myrkyllistä dieseliä Afrikkaan. Eurooppalaiset rikin suoja-arvot ylittyivät monisatakertaisesti.

- Norjassa 2007 Trafiguran jätettä kuljettaneella aluksella yritettiin neutralisoida niin huonolaatuista bensiiniä, että sen myynti oli Euroopassa kiellettyä. Alus räjähti ja levinnyt rikki sairastutti paikallisia norjalaisia.

Lisäksi Trafiguraa on epäilty öljyn hinnan manipuloinnista Maltalla ja Irakissa Saddam Husseinin virkamiesten lahjonnasta kauppoja tehdessä.

Pelkäänpä että Talvivaaradraama voi muuttua Terrafametragediaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti