maanantai 13. helmikuuta 2017

SIVU 520

Työttömyys on ollut käytännössä aina ongelma, ehkä muutama lyhyt poikkeus on ollut jolloin kaikille halukaille on töitä hakemalla löytynyt. Jälleenrakennuksen aika, 1970-luvun öljykriisiä edeltävät pari vuotta ja kultainen 80-luku tulevat mieleeni. Lyhyitä pätkiä silloin tällöin.

Suomi on maailman innovatiivisimpia maita ja täällä otetaan helposti uudet tekniikat käyttöön, jos niille on tarvetta. Myös työnhakuun on keksitty laatikon ulkopuolelta ajatuksia.

Eräs 1990-luvun suosituimpia televisio-ohjelmia oli Pertti Salovaaran juontama Työlinjalla, johon soittamalla tai kirjoittamalla saattoi työtön päästä yhteyteen työnantajan kanssa tai työnantaja työttömän. Eli esimerkiksi työtön soitti suoraan lähetykseen ja kertoi itsestään ja joku työnantaja kuuli sen ja kutsui ehkä haastatteluun. Sitä sunnuntaisin seurasi suuri joukko ihmisiä, osa uteliaisuuttaan ja osa työtä tai työntekijää etsien.

Toinen näppärä keksintö työttömyyden saralla oli Yleisradion teksti-television sivut 520-523. Ensimmäinen sivu 520 oli otsikkosivu ja 521- sivulla oli useampi alasivu vapaita työpaikkoja. Sivulla 522 oli haettavana olevat työvoimakoulutukset ja viimeisellä sivulla 523 sama ruotsiksi.

Tiedän itse erään savolaisen, joka sivulta 522 bongasi koulutuksen Ruotsissa ja otti yhteyttä työvoimatoimistoon ja pääsi kurssille Matarenkiin. Eli sivut ilmeisesti toimivat. Itsekin luin niitä ahkerasti aikoinaan vaikken aina työtä tai koulutusta ollutkaan etsimässä, mutta vastaisen varalle halusin tietää missä mennään ja mitä tapahtuu.

Sivut pikkuhiljaa supistuivat vuosien mittaan ja viimeiset ajat niillä oli vain suomen- ja ruotsinkielisten työvoimapalvelujen numerot. Työttömyystilanne ei ole parantunut vaan uskon ihmisten jo tottuneen tai alistuneen ettei töitä löydy, ja jos löytyy, niin vain vähäksi aikaa ja palkalla ei elä. Homer Simpsonin sanoin: "Älä yritä, et onnistu kuitenkaan".

Viime vuoden vaihteessa, vuoden 2017 alkaessa jäljellä olevat työvoimasivut 520 ja 521 katosivat kokonaan. Asiasta ei lehdissä kirjoiteltu ja ilmeisesti vain minä huomasin asian. Ja minäkään en isommin sivuja kaivannut, pistin vain merkille yhden sivun historiassa kääntyneen, tai pikemminkin kadonneen.

Ehkäpä joku jossain päin Suomea on jo kehittelmässä älypuhelinsovellusta työnhakijan ja työnantajan yhdistämiseen. Vaikkapa Whatsapp-pohjainen sovellus, tai Telegram? Facebook ja teksti-televisio saivat jo aikansa ja se aika on nyt ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti