sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

MESTARI JA MAISTERI

Maisterisjätkä Timo Soini ilmoitti tänään 5.3.2017 ettei aio hakea jatkoa 20 vuodelleen Perussuomalaisten puheenjohtajana. Ennen Timo Soinin ensimmäistä valintaa puolueen johtajaksi, puheenjohtajana toimi ensimmäisenä Raimo Vistbacka vuodet 1995-1997.

Puheenjohtaja Soini nosti Perussuomalaiset 15 vuodessa marginaalipuolueesta yhdeksi suurista eduskuntapuolueista, ja Timo Soini lopettaa puheenjohtajana ollessaan pelissä voitolla; lähes 40 kansanedustajan hallituspuolueen johtaja ja ulkoministeri.

Uusi puheenjohtaja valitaan kesäkuussa Perussuomalaisten puoluekokouksessa ja kilpaan on jo ehdokkaita: kansanedustaja Leena Meri, Perusnuorten vaikuttaja Teemu Torssonen ja Oulun Perussuomalaisten taloudenhoitaja Raimo Rautiola. Tunnetummat nimet kansanedustaja Sampo Terho, puolustusministeri Jussi Niinistö ja MEP Jussi Halla-aho ovat kiinnostuneita, mutta ilmoittavat ovatko ehdokkaana puheenjohtajaksi myöhemmin; Sampo ja Jussi N huomenna maanantaina 6.3. ja Jussi Halla-aho myöhemmin.

Minullakin on ääni kesäkuun puoluekokouksessa ja tulen äänestämään Jussi Halla-ahoa, mikäli hän on ehdokkaana, Mestari- Jussin maahanmuuttokantojen vuoksi. Perussuomalaiset ovat lipsuneet liian lepsuiksi maahanmuutoasioissa ja asiaa korjaamaan tarvitaan Jussi Halla-aho, joka ainakaan vielä ole höllentänyt ajatuksiaan maahanmuuttajista.

Mikäli Jussi Halla-aho ei ole ehdokkaana, äänestän Jussi Niinistöä, mikäli hän on ehdokkaana. Jussi Niinistö on muinoin kirjoittanut kansallismielisiin lehtiin ja kirjoja suomalaisista kansallismielisistä, ja uskon etteivät vuodet Timo Soinin luotettuna ole särmiä pahemmin hioneet pois.

Jos  Jussi Niinistökään ei ole ehdolla, pitää miettiä annanko ääneni Sampo Terholle vai oman kylän pojalle Raimo Rautiolalle. Sampo on varmasti hyvä mies ja olisi hyvä puheenjohtaja, mutta liian supliikkimies minun makuuni. Kokemukseni mukaan hauskoja puheita pitävät sanovat vähiten ja minulle on jäänyt epäselväksi mitä Sampo asioista ajattelee.

Tämä on tilanne tällä hetkellä, tilanne elää ja muuttuu; uusia vaihtoehtoja voi kesäkuuhun mennessä ilmoittautua. Kansanedustaja Laura Huhtasaari tai puoluesihteeri Riikka Slunga- Poutsalo olisivat myös ainoan ääneni arvoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti