perjantai 5. tammikuuta 2018

KOREA SALALIITTO

Ei ole pitkää aikaa, vain parisen kuukautta siitä, kun Isis/IS/ Daesh menetti jalansijansa Syyriassa ja Irakissa. Kyseinen järjestö on nyt maan alla, mutta ei voitettu. Vaikka Isis seuraisi al-Qaidan jalanjäljissä ja katoaisi mediasta, niin tilalle tullee vielä pahempi järjestö. Alunperin 1990-luvulla pahoja poikia olivat Afganistanin pimeimpään keskiaikaan vieneet islamilaiset talibaanit, ja 9/11-iskujen myötä 11.9.2001 talibaanien tilalle ilmaantui jo 1988 perustettu Usama bin Ladenin johtama al-Qaida Lännen ja islamin kamppailun uudeksi roistoksi. Vuosikymmen tämän jälkeen, Usama bin Ladenin kuoltua sekä talibaaneja että al-Qaidaa julmempi Isis/IS/Daesh ilmaantui näyttämölle.

Saman tien kun Isis lamautettiin, alkoi media kohista Pohjois-Korean ydinaseista ja ohjuksista. Maata johtavan Kim-dynastian aikeista hankkia ydinpommi on puhuttu jo vuosia, mutta se on ollut sivujuonne Pahan Akselissa, johon Yhdysvaltain presidentti George Bush nuorempi sanoi kuuluvan Irakin, Iranin ja Pohjois-Korean. Ilkeämieliset sanovatkin, että Pohjois-Korea on mukana Pahan Akselissa vain sen vuoksi, ettei Akselissa olisi vain Lähi-idän muslimimaita.

Nämä ajoitukset eivät voi olla sattumaa; rauha on pahaksi bisneksille. Ja kun Usama bin Laden tapettiin 2011 ja al-Qaidan toiminta menetti iskunsa, väittämän mukaan sattumalta ilmaantui uusi peluri nimeltä Isis/IS/ Daesh viholliseksi. Ja välittömästi Isiksen tappion jälkeen edelleen muka sattumalta Pohjois-Korean ydinaseesta tuli maailman pahin ongelma, vaikka asian kanssa on eletty jo vuosikymmeniä. Haistan tässä salaliiton. Politiikassa mikään ei tapahdu sattumalta, sanoi Yhdysvaltain presidentti Roosevelt aikoinaan ja politiikkaa ohjaa bisnes.

Joku jossakin, jonkun näkymätön käsi ohjaa mediaa, politiikkaa ja maailmaa uhkasta toiseen. Uhkaan, johon varautuminen tietää hyviä aikoja uutis- ja sotateollisuudelle sekä liike-elämälle yleensäkin.

En tiedä kenen käsi on kyseessä, mutta maailmassa on ennenkin korjailtu horjuvaa taloutta sodalla, sekä pienessä mittakaavassa ryöstämällä naapuriheimo ja isossa, molempia maailmansotia edelsi lama. Jos bisnes ei luista, niin sitten soditaan ja sota on parasta bisnestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti