lauantai 13. tammikuuta 2018

ILMASTONMUUTOS EI OLE UHKA

Viime aikoina on jälleen kerran puhuttu ilmastonmuutoksesta, eli maailman ilmaston muutoksesta joko lämpimämmäksi tai eräitten mukaan kylmemmäksi. Käynnissä oleva ilmaston muutos tulee muuttamaan maailmaa asumiskelpoisen maaston jäädessä tulvien alle tai muuttuessa esimerkiksi kuumuuden takia asuinkelvottomaksi.

Harva ihminen kieltää ilmastonmuutoksen olemassaoloa, mutta joittenkin mielestä se johtuu luonnollisista syistä, vaikkapa muutoksista Auringossa tai Maapallon akselissa.

Minä uskon ilmaston muuttuvan ihmiskunnan teollistumisesta ja ihmisten luontoon päästämistä fossiilisten polttoaineitten hiukkasista ja muista päästöistä.

En kuitenkaan pidä ilmastonmuutosta uhkana, vaan todellisen uhkan oireena. Tämä todellinen uhka on Maapallon väestön kasvu. Meitä on nyt noin seitsemän miljardia ihmistä ja väestön määrä kasvaa joka päivä.

Käsitykseni mukaan ilmaston muutos johtuu ihmiskunnan päästöistä ilmakehään, joitten määrä on sitä suurempi, mitä enemmän maailmassa on ihmisiä. Eli jos Maapallolla olisi seitsemän miljardin ihmisen sijasta esimerkiksi yksi miljardi tai alle, voisimme saastuttaa niin paljon kuin haluaisimme. Päästöt olisivat kuitenkin yhteismäärältään niin pieniä, etteivät ne vaikuttaisi ilmastoon. Pienempi väestö matkustaa vähemmän Välimerelle ja tarvitsee vähemmän vaatteita ja ruokaa toiselta puolen maailmaa.Vähemmän ihmisiä merkitsee siis vähemmän saasteita ja enemmän ihmisiä merkitsee enemmän saasteita. 

Väestö kasvaa eniten niissä maissa, joihin jo käynnissä oleva ilmastonmuutos iskee rajuimmin. Nämä maat saavat myös eniten Länsimaitten kehitysapua. Avun ehdoksi tulisikin laittaa väestönkasvun hillitseminen esimerkiksi ehkäisyä lisäämällä ja naisten koulutusta tukemalla. Mahdollisesti myös ruoka-apuna lähettäviin elintarvikkeisiin tulisi lisätä raskauksia ehkäiseviä lääkeaineita.

Väestönkasvu on maailmanlopun aiheuttaja, ilmastonmuutos on vain sen oire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti