keskiviikko 3. tammikuuta 2018

KORPINMUSTA KAUNOTAR

Aikoinaan, 1990-luvun alussa olin suorittamassa asevelvollisuuttani Rovaniemellä Lapin Ilmatorjuntarykmentissa. Sotilaana en ollut kummoinen, mutta palvelukseni muutti elämääni eräillä tavoin. Opin armeijassa vasta juomaan viinaa joka päivä ja katsomaan pornoa. Kumpikin on sittemmin jäänyt elämäntavoistani käytännössä kokonaan, mutta muistan vielä elokuvakanava Filmnetin ja sen keskiviikko- ja lauantai-öiset pornonäytökset. Ne olivat liian myöhään varusmiesten katsottaviksi, mutta Puolustusvoimat oli varannut sotilaitten käyttöön videot, joilla nauhoitimme illan pornoannokset ja miehissä kokoonnuimme auditorioon palveluksen jälkeen torstaisin ja sunnuntaisin saalistamme tutkimaan.

Näkemäni elokuvat ovat jo unohtuneet, mutta muutamassa elokuvassa esiintynyt korpinmusta kaunotar Raven jäi mieleeni. Hänen elokuviaankaan en muista, mutta muistan jotain synkästä goottikartanosta ja biljardipöydästä. Ravenin hoikka ja tumma ulkonäkö ja ulkonäköä kuvaava taitelijanimi jäivät parikymppisen tykkimiehen mieleen pysyvästi.

Vuosien mittaan Raven tuli mieleeni useinkin, mutta ennen Internetiä salapoliisin työ oli liian työlästä laiskalle ja vasta 25 vuotta myöhemmin löysin oikeat hakusanat Ravenin löytämiseksi netin kätköistä.

Raven oli tuolloin jo jäänyt eläkkeelle pornotöistä huomattavan uran jälkeen. Naiset eivät kauan seksialalla pärjää, koska joka vuosi tulee 18-vuotiaita naisia alalle, jotka ovat valmiita työhön halvalla tai jopa ilman palkkaa mainetta saadakseen.

Mieleeni jäänyt korppi Raven on oikealta nimeltään Rachel Vickers, ja on syntynyt vuonna 1964. Rachel-Raven aloitti pornouransa 19-vuotiaana kovemman tason seksifilmeissä ja sai mainetta itsekkään ja manipuloivan teininartun Nina Sutherlandin seikkailuista kertovissa Taboo American Style- elokuvasarjassa. Tämä siis oli 1980-luvulla, jolloin pornoelokuvissa oli vielä juoni seurattavaksi.

Rachel "Raven" Vickers saavutti melkoisen maineen 1980-luvulla ja eläköityi toimestaan tavallisempaan työuraan jo ennen kolmenkymmenen vuoden ikää joskus 1980-luvun lopulla mutta teki comebackin muutaman vuoden kuluttua 1990-luvun alettua. Mahdollisesti Raven halusi kerätä urastaan ja maineestaan kaikki taalat taskuun ennen kuin kuuluisuus haalistuisi. Vain parisen vuotta myöhemmin Raven poistui lopullisesti pornobisneksestä ja elää nyt 53-vuotiaana jossain USAn eteläisemmistä osavaltioista.

Internet on tehnyt elämästä helppoa; ihmiset, jotka ovat koskettaneet toista jollain tapaa, saattaa oikeilla hakusanoilla löytää vuosikymmeniä myöhemmin netin syövereistä, kuten minä tein Ravenin suhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti