torstai 12. huhtikuuta 2018


VAALIBUDJETIT VEROVÄHENNYSKELPOISIKSI

Suomeen on tulossa noin vuoden sisällä kolmet suuret vaalit, mikäli yllätyksiä ei tule. Maakuntavaalit, eduskuntavaalit sekä vielä Euroopan unionin parlamenttivaalit ovat melkeinpä nurkan takana. 

Yksittäiselle vaaliehdokkaalle vaalit merkitsevät lähinnä rahanmenoa; joko oman rahan tai tukijoitten. Vain harva ehdokas tulee valituksi ja rahaa kuluu pakostakin jokaiselta ehdokkaalta ainakin jonkin verran.

Median mukaan pätevimmät ehdokkaat menevät mieluummin oikeisiin töihin, koska politiikassa raha kulkee helposti vain ehdokkaasta poispäin ja tulot kattavat vain valittujen vaalimenot.

Yksi keino saada vaaleihin ehdokkaaksi päteviä henkilöitä olisi tehdä vaaleihin käytetyistä rahoista verovähennyskelpoisia eli ne voisi vähentää verotuksessa tuloistaan. Verovähennyskelpoisuus helpottaisi pienituloisten ehdokkaitten päätöstä lähteä mukaan, kun saisi edes jotain takaisin panostuksestaan.

Vaaleissa käytetty raha jäisi siis ehdokkaalle vaikka tämä  ei tulisikaan valituksi. Joku voi olla  sitä mieltä, että jos politiikkaan on lähtenyt, niin leikin kestäköön, mutta verovähennyksiä annetaan muista, vähäisemmistäkin syistä, joten mikä ettei yhteisten asioitten hoitajaksi pyrkimisestä. 

Ehdotukseni on laatikon ulkopuolelta, mutta saisi ehdokkaiksi muitakin kuin varakkaita tai varakkaitten kavereita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti